Millainen on unelmieni Final camp?
Sovimme eräässä pajassa, että kirjoitamme koko tiimin voimin blogiesseet aiheista unelmien Final camp tai new year, new me. Minusta on erittäin tärkeää miettiä, mitä final campilta odotetaan sekä yksilön, tiimin, että asiakkaan ja projektin näkökulmasta. Kysymys oli kuitenkin haastava. Reissuun on vielä paljon aikaa, enkä edes halua vielä ajatella, että viimeinen koitos lähenee kiihtyvää vauhtia, jonka jälkeen valmistun Proakatemialta.
Mietitään ensin työasioita eli toteutettavaa projektia.
Toivon, että meistä jokainen voi osallistua projektiin ja toteuttaa siinä omia vahvuuksiaan. Haluan myös, että aihe kiinnostaa ja motivoi tiimiämme, jolloin yhteiseen selkeään tavoitteeseen on helpompi päästä. Haluan myös ottaa asiakkaan kunnolla huomioon, hyvä viestintä, asiakkaan tarpeen määrittely ja annettu lisäarvo ovat ammattimaista oppimiemme asioiden mukaista.
Ehkä asiaa auttaisi palaamalla syksyyn 2016, ensimmäiseen valmentajan kanssa käytävään kehityskeskusteluun, jossa hän kysyi minulta; millaisena näen meidän tiimin kahden ja puolen vuoden päästä Final campilla. Enhän tietenkään osannut vastata siihen, sillä kaikki tiimiläiset olivat minulle uusia tuttavuuksia ja akatemian prosessi täysin tuntematon. Kerroin jotain niitä näitä, kunnes valmentajani käski minun visualisoida kuva päähäni tilanteesta, missä tulemme olemaan ennen valmistumista.
Sain kuvan heti päähäni ja voin edelleenkin palauttaa sen takaisin näkökenttääni niin halutessani.
Istuimme rantakadun varrella sijaitsevan ravintolan terassilla ison pöydän ääressä. Olemme viettämässä matkan viimeistä yhteistä iltaa. Ulkona on jo pimeää, mutta keli on trooppinen ja kaikki ovat pukeutuneet kevyisiin kesävaatteisiin, joita korostaa vasta tullut rusketus/punoitus ja suurin osa tuskailee hiostavan kuumuuden kanssa.
Siinä kuvassa me olemme iloisia, juttua riittää ja nauru raikaa. Käymme menneitä hetkiä läpi, onnistumisia ja epäonnistumisia, tiedämme, että voimme luottaa toisiimme sata prosenttisesti, olemmehan joutuneet menemään epämukavuusalueille toistemme edessä ja tukeutumaan ryhmään, kun oma jaksaminen ei enää riitä. Muistan vielä ajatelleeni tilanteen, jossa käymme keskustelua eräästä meidän tiimiläisestä. Siitä, kuinka paljon hän on kasvanut sekoilevasta teinistä, vastuulliseen aikuisuuteen ja kuinka hän osaa ottaa johtajan paikan nuoresta iästä huolimatta. Harmittelin silloin kun minulla ei ollut kykyä piirtää kuvaa muille nähtäväksi.
Tämä on edelleen minun toiveeni Final campista. Toki siihen liittyy paljon muutakin, mutta haluan, että tuo kuviteltu ilta summaa sekä matkamme akatemialla, että vasta suoritetun projektin ulkomailla.
Toivon, että jokaisella on siinä vaiheessa usko omaan tulevaan ja tieto siitä missä on hyvä ja millä vahvuuksilla tulee pärjäämään tulevaisuuden työelämässä.