Koko aiheen ajatus alkoi sen hetkisestä elämäntilanteestani. Olin asunut vuosia yksin, mutta nyt putkiremontin pölyttäessä asuntoani, muutin tilanteen vaatiessa kahdeksan hengen solukämppään, joka kuitenkin osoittautui erittäin mielekkääksi muutokseksi.
Moni ystävistäni kammoksui uutta tilannettani, mutta miksi minä pidin niin kovasti siitä muutoksesta?
Jaetun kylpyhuoneen ja erilaisten persoonien toimintatapojen sivutuotteena tuli muutakin. Se sivutuote oli ne seitsemän kanssaeläjää, heidän kokemukset ja ajatukset.
Aamupala tai arkiaskareet eivät enää olleetkaan pelkkää joka päiväistä toimintaa, vaan se antoi tilaisuuden oppia. Oppia jotain aivan uutta, itselle täysin vierasta asiaa. Se antoi myös mahdollisuuden jakaa omia asioita, saada oivalluksia ja mietittävää, ja mikä parasta, oppiminen tuli täysin huomaamatta. Siinä ei ollut tavoitteita, suunnitelmia, vaadittuja raportteja tai pakonomaista tunnetta saada omaan tulevaisuuteen eväitä. Ne olivat rentoja ja sattumanvaraisia hetkiä, jotka soljuivat milloin mihinkin asian laitaan ja usein hyppien sen viereen ja taas takaisin.
Sain toisten kautta kokemuksia siitä, miltä tuntuu kun…
…suorittaminen ja jatkuva itsensä haastaminen vie tilanteeseen, jossa ympäristön varoituksista huolimatta poltat itseäsi molemmista päistä. Kaikki voimavarasi ovat huvenneet ja ymmärrät tämän itse vasta kun tavoite rentoutumisesta onkin joogaamista mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. Siihen on tultava muutos, pysähdyttävä kunnolla ja katsottava itseen, missä nyt mennään?
…harrastuksesta, jota elät koko kehollasi, tulee sinulle ammatti, asia jonka eteen olet valmis sitoutumaan ja yrittämään aina uudelleen.
…voittaminen on kaikki kaikessa. Ymmärrys miksi toiset eivät koskaan tule olemaan parhaita omassa lajissaan, vaikka kuinka haluaisivat olla kuin esikuvansa. Voittaminen ei vain motivoi kaikkia niin paljon. Toki sillä saa mainetta ja kunniaa, mutta toiselle se ei ole sen väärti, kun toinen taas elää siitä tunteesta ja on valmis ylittämään kaikki esteet ollakseen paras.
…löydät itsesi parhaimmillasi arkistoiden kätköistä, omasta rauhallisesta tilasta ja tarkkaan järjestetyistä tiedostoista.
Nämä ja paljon muuta opin arkiaskareiden ohessa.
Ei ihme, että Proakatemialla painotetaan niin paljon dialogitaitojen puolesta ja kehotetaan kuuntelemaan ja puhumaan muiden ihmisten kanssa. Voisin kuitenkin väittää, ettei mieleeni olisi jäänyt läheskään näin paljon muistijälkiä ja ajatuksia kuunnellessani seminaaria tai jotain oppituntia. Näistä puuttuu kahden ihmisen välinen vuorovaikutus ja molemmin puolinen aktiivisuus keskustelulle.
Tästä jatkojalostuksena mieltäni jäi kaivertamaan ajatus:
Onko väestömme kasvava yksinasuvien määrä uhkana hiljaisen tiedon ja näiden oppien jakamiselle?
Tilastokeskuksen mukaan yksinasuvien määrä on kasvanut 58 000 asuntokunnalla vuodesta 2011 vuoteen 2014mennessä. Jopa 42 % kaikista asuntokunnista oli yksin asuvia asuntokuntia vuonna 2014. Näistä suurin osa oli 35-64 vuotiaita eli työikäisiä ihmisiä. (tilastokeskus 2014-2015)
Toki yksinasuminen ei tarkoita, etteikö ihminen olisi muuten aktiivinen ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Myös monia työpaikkoja mietityttää hiljaisen tiedon katoaminen eläköitymisen ja työntekijöiden vaihtumisen vuoksi. Vaikka kehitys on kovaa, yritysten ja toimintatapojen on uusiuduttava jatkuvasti ja tänään opittu tieto on huomenna vanhaa, on myös vanhoissa tavoissa paljon opittavaa, mikä olisi hyvä ymmärtää, ennen kuin tieto katoaa kokonaan.
Some taasen voi lisätä mahdollisuuksia vuorovaikutukselle, mutta viekö se tilaa niin sanotusti ”tyhjiltä” hetkiltä, jolloin olisi otollinen tilanne keskustella aivan uudenlaisista itselle vieraista aiheista ja ymmärtää ehkä jotain semmoista mitä oma elämä ei kosketa laisinkaan?
Tieto ei itsessään luo mitään uutta tai kehity, ellei me ihmiset osata hyödyntää, jakaa ja jatkojalostaa sitä.
Puhu, kuuntele ja jaa -ovat ehkä parhaimpia oppeja mitä olen saanut sekä Proakatemia, että kahdeksan hengen kommuunista.
https://www.sulava.com/aiheuttaako-tiedon-jakaminen-tuskaa/